Ilves

Tampereen Ilves, jääkiekkotoiminnastaan tuttu urheiluseura perustettiin vuonna 1931. Tunnetuin Ilveksen joukkue on jääkiekon SM-liigassa pelaava miesten edustusjoukkue. Ilveksen kotipelit pelataan Hakametsän jäähallissa, johon mahtuu 7 300 katsojaa. Ilveksen jääkiekkojoukkuetta on vuodesta 2013 valmentanut Tuomas Kokkola.Ilves on voittanut hurjat 16 mestaruutta, 9 hopeaa ja 12 pronssia. Kuitenkin menestystä on eniten kertynyt menneinä vuosina: viimeisimmän mestaruuden ollessa vuodelta 1985, hopean vuodelta 1998 ja pronssin vuodelta 2001. Erityisesti 1990-luku oli Ilvekselle sekavaa aikaa. Kausi 1990-1991 aloitettiin kalliilla joukkueella, johon oli haalittu erityisesti 1980-luvulla loistaneita tähtiä. Kummempaa menestystä ei kuitenkaan tullut joukkueen jäädessä liigan yhdeksänneksi. Talousvaikeudet kärjistyivät ja seura oli ajoittain jopa konkurssiuhan partaalla. Kun edustusjoukkue oli vaikeuksissa, A-juniorit kuitenkin menestyivät voittaen kolme kultaa ja kaksi hopeaa vuosina 1991-1995. Seuran koko 90-luku meni talousvaikeuksien kanssa taistellessa menestyksen jäädessä heikoksi, ja konkurssiuhka oli lähellä jälleen 90-luvun lopussa.Vuonna 2000 Ilveksen liigajoukkueen toiminta yhtiöitettiin Ilves-Hockey Oy:ksi. Talous saatiin viimein vakautettua ja pelimenestystäkin kertyi, kun Ilves voitti pitkästä aikaa mitalin kamppaillessaan pronssille kaudella 2001-2002. Menestys ei kuitenkaan ollut pysyvää, sillä kaksi vuotta pronssimitalin jälkeen jäi Ilves viimeiseksi 13 joukkueen sarjassa. Ilveksen menestys 2000-luvulla on ollut yhtä aaltoliikettä, parhaimmillaan joukkue on selviytynyt välieriin, mutta mitalisijat ovat jääneet haaveeksi. Joukkue pelaa tällä hetkellä pisintä kauttaan ilman mitalia, viimeisimmän mitalin ollessa pronssimitali vuodelta 2001.